Post by Bea on Jul 4, 2020 17:09:02 GMT 2
Bea Siltala
S. 5.7.2005
Horoskooppimerkki: Rapu
Hevonen: Silver Light IX "Silver, Sipe"
Bea on äänekäs ja itsevarma persoona, joka loistaa monien kilometrien päähän, eikä vain kimaltavien pinkkien vaatteidensa takia. Hän ei turhia ujostele ja näyttää selkeästi mielipiteensä. Bea on tottunut saamaan haluamansa ja onkin perheensä pikku prinsessa. Tyttö on äkkipikainen ja päättäväinen, jos hän jotain haluaa niin se on saatava. Bean molemmat vanhemmat tienaavat hyvin töistään, eikä perheellä ole rahasta pulaa. Tytön perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi neljä vuotta vanhempi isosisko Nea, Nean hevonen, Bean Silver hevonen, sekä Rex-koira. Rex on bordercollie. Tyttö harrasti muodostelmaluistelua, kunnes 2019 tammikuussa into siihen loppui. Tytön ratsastusura ei monien heppatyttöjen tapaan alkanut ratsastuskoulusta, saati työnteosta, ehei. Tyttö ei tee tallilla vahingossakaan ylimääräistä. Eikä hän myöskään haaveillut hevosesta monia vuosia, hän halusi sen ja niin hän myös sai. Bealle ostettiin siis hevonen heti, ei ratsastuskoulua, ei alkeiskurssia vaan oma iso kilpahevonen. Monet kyseenalaistivat asiaa ihan syystäkin. Vanhemmille toki puhuttiin asiasta, vaatihan hevonen kunnon hoitoa. Onneksi ensialkuun löytyi ratsastuksen opettaja ohjeistamaan. Tyypilliseen tapaansa Bea kyllästyi vanhaan talliin ja sen väkeen. Tyttö kaipasi vaihtelua ja vaikka hän ei sitä myönnä niin kavereita. Bean voimakkaan persoonan takia hänestä ei pidetty entisellä tallilla. Talleja selaillessa löytyi Valkialampi. Bea koki tilaisuuden aloittaa alusta. Hevonen tuli taloon, koska muodostelmaluistelu oli hänen mielestään tylsää monen vuoden treenaamisen jälkeen, eikä uudet joukkuekaverit miellyttäneet. Hän oli nähnyt netissä ilmoituksen 10v hollanninpuoliverisestä. Bean sisko ratsasti jo tuolloin, jota tekee edelleen. Ensimmäisenä myynti-ilmoitusta esiteltiin siskolle ja kun Nea piti hevosesta, tosin ei ideasta aostaa suoraan oma hevonen kinui hän sitä vanhemmiltaan. Hänen vanhempansa eivät nähneet mitään estettä ostaa tytölle suoraan omaa hevosta, hyvä vain kun olisi tallilla ja pysyisi pois hankaluuksista, vai pysyisikö? Tämä tyttö hankkii nimittäin koko ajan jos jonkinlaista draamaa ihan vain olemalla hän itse. Bean arvostelulta ei säästy kukaan. Bea itse on noin HeC-B tasoinen, mutta hevosensa Silver VaA. Silver on kunnon kilpahevonen. Bea on hypännyt korkeimmillaan 85cm. Tyttö ei ota keneltä tahansa neuvoja vastaan. Kuitenkin hänen silmissä saman arvoisen ihmisen osuessa kohdalle on Bea hyvä ystävä.
Bean ulkonäköön saakin osviittaa avataresta. Hänellä on ruskeat pitkät hiukset, jotka on usein poninhännällä tai palmikolla. Väreistä tytön silmää miellyttää pinkki! Mitä kimaltavampi, sen parempi. Vaatteidenkaan suhteen ei rahassa säästellä, kun tytöllä on päällään aina uusia toinen toistaan säihkyvimpiä vaatteita. Moni varmasti tunnistaa lähinnä tytön hevosen instagramista. Tilillä @team.silverlight(keksitty) on peräti 5000 seuraajaa instagramissa, kun musta puoliverinen vetää
ihmisiä puoleensä. Silverin ohella Bea saa huomiota ja häntä tunnistetaan kaduilla.
*Varuste kollaasi tulossa*
Silver Light IX, eli Silver tai Sipe on musta upea hollanninpuoliverinen. Sipe on kisannut sijoittuen kansainvälisiä luokkia 140cm & VaA tasolla. Ruuna on omanarvonsa tunteva liitokavio. Tämän hevosen liikkeestä ei svengiä puutu! Hevosella on kokoa 170cm. Sipe tekee mieluusti töitä, vaikkakin se helposti turhautuu, jos kokee epäonnistuvansa. Silver tarvitsee kehuja ja kannustusta, jota se saa nyt Bealta! Silver tuli Saksasta jonne se myytiin ratsuttajalle ihan maitovarsana. Silloin se oli vielä ori. Sipe oli todella kiltti oriksi. Saksalainen ratsuttaja tosin ajatteli kaikkien orien olevan vaarallisia. Tämän yhden aatteen takia Sipe sai osakseen paljon väkivaltaa ja rangaistuksia. Koska nuori ori ei ymmärtänyt mitä siltä halutaan sen huolenpitoa laiminlyötiin ja sitä hakattiin haavoille asti. Vihdoin, kolmen piinaavan vuoden jälkeen se tuotiin rescue hevosena Suomeen. Suomessa ystävällinen nainen palautti hevosen luottamuksen ihmisiin. Silver oli naisella kuusi onnellista vuotta. Lopulta naisen lapsi tuli vakavasti allergiseksi hevoselle, joten nainen halusi etsiä uuden rakastavan kodin. Mutta miksi ihmeessä hän olisi myynyt aloittelijalle hevosen? Annas kun selitän. Bean vanhemmat eivät tajua hevosista hölkäsen pöläystä. Ainoa aiheesta tajuava, eli Nea- sisko oli juuri Kreikassa kisareissulla hevosensa Jafar "Jaffan" kanssa. Bea möläytti pari valkoista valhettä ja väitti olevansa ainakin HeA tasoinen. Todellinen taso ei näkynyt koeratsastuksessa, koska hevonen oli vielä taitavan naisen säädöillä ja tottunut kulkemaan liidokkaasti perään annossa, niin se meni vielä seuraavan viikon ostosta. Naisen mielestä koti vaikutti hyvältä ja kaupat tehtiin. Näin miinuslistalla Nean järki, 50 000euroa, sekä muodostelmaluistelu. Plussana hevonen ja iloinen teini. Nea oli lievästi sanottuna raivona. Miksi helvetissä äiti ja isä oli ostanut aloittelijalle säpäkän kilpahevosen!? Lopulta Silver lunasti paikkansa perheessä ja kaikkien sydämmestä kun trailerista asteli lempeä iso ruuna. Nea kiertelee hevosensa kanssa aikapaljon kisojen perässä, mutta kotona ollessaan auttaa siskoa hevosensa kanssa.